Pakko se on todeta; pari viikkoa sitten alkoi työt ja blogin kirjoittaminen näyttää jääneen. Ei vaan ole enää yksinkertaisesti aikaa/viitseliäisyyttä (tosin oli kesäkin hiljainen). Perusruoat kun laittaa niin siinä sitä jo on puuhaa. Lapsilla pitää olla ruokaa ja itselläkin eväät töissä 😉.
Viime viikolla tein pitkästä aikaa lohisoppaa sekä tonnikala-pastasalaattia ja tällä viikolla mies teki makaronilaatikkoa, joten en tehnyt yhtään mitään 😊. Sitä söin pari päivää ja alkuviikolla ihan vaan lihapiirakkaa (eines). Nyt mietinnässä mitä seuraavaksi.. täytyy tehdä viimeistään huomenna valmiiksi niin on sitten ainakin alkuviikon ruuat siinä. Tänään vuorossa pihahommia, jos vaikka saisi tuon meidän kauhistuttavan viidakon ajettua syyskuntoon jne. Grillata voisi kyllä samalla. Ei ole kotona tullut grillattua saati takapihalla aikaa vietettyä sen jälkeen kun heinäkuun alussa vuokrattiin mökki. Mökille ei päästä ennen ensi viikonloppua, joten ensin kotihommat ja myöhemmin mökkihommat 👍. Kauppaankin pitää polkaista mikäli mielii jotain grillata.
Mukavaa syysviikonloppua itse kullekin!! 🙋