11.1.2017

Hernekeitto uunissa

Teen ison satsin hernekeittoa ja laitoin nyt "alkupalana" osan uuniin, jotta saan testata ihanaa joululahjaksi saamaani pataa 💓. 

Herneitä liotin 1,5kg ja noin 1/3 on nyt tässä satsissa. Loput sitten illemmalla kattilassa hellalla kun saan lisää sipulia.

500g kuivattuja herneitä
2 litraa vettä
1 sipuli
1 porkkana
2tl suolaa
meiramia, mustapippuria
500g lihaa. 
Tähän laitoin pakkasesta possusuikaleita ja seuraavaan satsiin jauhelihaa sekä savukinkkua. 
Käy ihan mikä tahansa liha siis.

Liota herneitä yön yli vähintään, täällä likosivat tällä kertaa kokonaisen vuorokauden 😁. 
Halutessasi vaihda vesi. 

Paista sekä mausta liha (suolalla ja pippurilla) ja kuullota halutessasi silputtu sipuli. Itse tein vähemmällä vaivalla ja sipulit meni raakana. Pilko porkkana ja lisää kaikki raaka-aineet pataan, myös mausteet.


Älä unohda vettä mikäli vaihdoit sen 😊.



Laita pata uuniin ja kansi päälle.



Kuumenna kiehuvaksi ja laske sitten lämpö n. 150 asteeseen ja anna hautua ihan rauhassa useampi tunti. Lihat voi lisätä myöhemminkin, mutta itse laitoin nyt kaikki kerralla. 
Kattilassa tehdessä keittelen ensin herneitä tunnin-pari ja lisään vasta sitten muita aineksia.

Tässäpä lopputulos joka näyttää jokseenkin samalta kuin kaikki muutkin hernekeitot 😃. Suolaa kannattaa laittaa vähän reippaammin mikäli pitää voimakassuolaisesta.


Ja kattilassa tehty jossa joukossa pala (400g) savupalvia ja 700g jauhelihaa käristettynä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti