17.2.2017

Savulohipiirakka

Jossakin näin tällaisen ohjeen ja olihan sitä kokeiltava.
Oikein hyvä ja mehukas piirakka päiväkahville.

Pohja:
100 g voita (huoneenlämpöistä)
2,5 dl sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vettä
200g raejuustoa

Nypi jauhot ja voi sekaisin. Lisää vesi ja raejuusto, sekoita tasaiseksi. Painele voidellu vuoan pohjalle jauhoisin sormin.

Täyte:
1 prk (150-200g) ranskankermaa (creme fraiche) 
1 prk kermaviiliä
2 munaa
sitruunapippuria
nippu tilliä silputtuna (osa mahdolliseen koristeluun)
(hunajaa)
300g kylmäsavulohta
pala purjoa halkaistuna, huuhdeltuna ja viipaloituna

Sekoita ranskankerma, kermaviili, munat, sitruunapippuri, tillisilppu sekä mahdollinen hunaja keskenään. 

Ripottele pohjan päälle purjo 


sekä savulohi. Levitä kermaseos päälle tasaisesti 



paista 200 asteisessa uunissa 45 minuuttia. 

Tarjoa lämpimänä tai kylmänä. Ripottele halutessasi päälle tillisilppua.



Suolaa ei tarvita. Pohjaan tulee suolaa voista ja täytteeseen savulohesta. Kylmäsavulohen sijaan voi käyttää myös lämminsavua.


16.2.2017

Salamipasta

Olisin mieluusti käyttänyt pepperonia, mutta kaupassa ei ollut joten tällä mennään.

1 iso sipuli
öljyä
2 purkkia tomaattimurskaa (á 400-500g)
1 punainen chili
100g salamia 
ananasta
hunajaa
rosmariinia, timjamia, mustapirppuria, 
(tarvittaessa suolaa)

raakaa pastaa 500g

Kuullota silputtu sipuli öljyssä miedolla lämmöllä rosmariinin ja timjamin kanssa. Mikäli käytät tuoreita yrttejä ota timjamista vain lehdet.

Lisää joukkoon tomaattimurska, siistitty ja silputtu chili sekä pippuri ja anna hautua kymmenisen minuuttia.

Laita suolalla maustettu vesi (1-1,5l) kuumenemaan pastaa varten ja laita pasta kiehumaan samaan aikaan seuraavan vaiheen kanssa eli kun lisäät salamin. Keitä pasta puolikypsäksi ajoittaen kypsyyden samaan aikaan kastikkeen valmistumisen kanssa. Käytin pennepastaa, johon tuo kastike kivasti menee sisälle 😋.

Lisää salami. Itse laitoin puolikkaina, mutta voi pilkkoa pienemmiksi  tai laittaa kokonaisina mikäli pienehköjä. 
Hauduta vielä jonkun aikaa, lisää pilkottu ananas, hunajaa sekä halutessasi suolaa. Itse en suolaa lisännyt, mutta hunajaa melko reilusti taittamaan tomaatin kitkeryyttä. Ananas makeuttaa jonkin verran muttei tarpeeksi.



Sekoita valutettu pasta kastikkeeseen ja tarjoile heti. Päälle esim. parmesaanilastuja ja lisäksi raikasta salaattia. 

Tässä vielä tuoreen ananaksen käsittelystä. Eli leikkaa päät pois ja pystyasennossa ylhäältä alas kuoret pois. Kastikkeeseen käytin  1/5 ja loput paloittelin ja laitoin viileäkaappiin. Kova keskiosa tuosta menee hukkaan eli sen ympäriltä kaikki talteen. 


Tämä pasta kun oli 11v tyttärelle liian tulista niin tein hänelle tonnikalapastaa. Muuten samaan tyyliin, mutta laitoin siis tonnikalaa salamin tilalle ja lisäksi porkkanaraastetta. Ja pastakin ihan huomaamatta vaihtui fusilliin. Kypsyys aivan täydellinen eli ei raaka mutta ei myöskään ällölöllö 😀.


11.2.2017

Kinuskitäytekakku

Vaniljasoosi:

2,5 dl kuohukermaa
2 keltuaista
1 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä 
2 tl vaniljasokeria
kermavaahtoa

Kuumenna kiehuviksi kerma, keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys koko ajan sekoittaen. Älä päästä kiehumaan.

Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon vaniljasokeri sekä vähän kermavaahtoa.

Kinuski:

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Keitä kunnes sakenee, koko ajan vahtien ja sekoitellen.

Alussa

Lopussa

 Kannattaa välillä tipauttaa lusikan kärjellä pieni tippa kylmään veteen. Valmis kinuski kovettuu heti täysin. Kinuskikissalla on hyvät ohjeet. Oma kinuskini meni vähän liian kovaksi ja kakkua oli vaikea leikata. Seuraavalla kerralla parempi onni.

Täytä valmiiksi viipaloitu kakkupohja:

Kostutus maidolla, mehulla, limsalla, vichyllä tms. Itse käytin maitoa. Pullasuti on oivallinen apuväline. Muista kostuttaa myös kansipala.

Ensimmäiseen väliin laitoin vaniljasoosin sekä banaania viipaloituna ja toiseen vadelma-mustikkahilloa reilusti sekä kermavaahtoa. Paino päälle ja jääkaappiin tekeytymään.

Keitä kinuski ja levitä kakun päälle kuumana. Nopeus on valttia, koska kinuski jähmettyy todella nopeasti. Pursota reunat haluamallasi tavalla. Meikäläiselle tuli todella kiire tällä kertaa aikaisen yllätysvieraan vuoksi, joten kakku on todella kaukana täydellisestä. Oli kuitenkin hyvän makuinen. 



Kakun voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi pursotuksia lukuunottamatta. Olisin itsekin tehnyt mikäli neiti "enmäosaapäättää" olisi osannut päättää 😁.

Puolukkapiirakka

Tällä kertaa tulee näköjään toistoa kun taas ohje löytyy valmiina. Omenapiirakan ohjeella pellillinen puolukkapiirakkaa. Päälle ripoteltu viimesyksyisiä puolukoita sekä sokeria ja vaniljasokeria.





10.2.2017

Synttärit

Tammi-helmikuu on meillä synttäriaikaa kun kuopusta lukuunottamatta kaikilla synttärit. Huomenna vietetään esikoisen 14v synttäreitä ja tällä kertaa olen mattimyöhäisenä väsäämässä kakkupohjaa ja kaikki muukin on vielä tekemättä. Jotenkin leivontainto ollut kadoksissa ja olen keskittynyt vaan siivoamaan. Siinä se viikko menikin kun siivosin kaappeja ja siirtelin huonekaluja 😊. No tuli sentään tehtyä nyhtöpossua ja tomaatti-jauheliha-chilisoosia (tällä kertaa ilman kanelia reilulla chilillä. Muuten melko sama setti). Niitä ollaan sitten syöty koko viikko pastalla ja riisillä, riisillä ja pastalla.. no kerran oli perunaa 😉.

Jep jep. Kakkupohja taas vanhalla tutulla ohjeella, koska mitä sitä hyvää vaihtamaan.

Täytteeksi sovittiin laitettavan (pitkän väännön jälkeen.. onpa hankalaa teinin kanssa kun mistään ei enää tykkää)  vadelma-mustikkahilloa sekä vaniljakreemiä ja ehkä banaania meidän banaanitytön mieliksi. Päälle tulee kinuskia, jota -uskokaa tai älkää- en ole koskaan tehnyt! Hillon keittelin äsken valmiiksi ja kreemin teen varmaan vielä. Mies on jo nukkumassa aamuvuoron takia eikä täällä pysty tekemään enää yhtään mitään mistä lähtee vähänkään ääntä.

Lisäksi leivon varmaankin aamulla puolukkapiirakkaa ja ehkä suklaatakin tulee jossain muodossa vaikkei päivänsankari sitä kuulemma halua missään tapauksessa. Voi olla että äiti pääsee helpolla ja laittaa pöytään kakun lisäksi vaan sipsiä, karkkia ja popcornia! 

8.2.2017

Pulled pork

eli nyhtöpossua, revittyä possua:

2,5 kg possunniskaa tai -lapaa
1 rkl chilimaustetta
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
1 dl fariinisokeria
1-2 tl suolaa

Mausteseosta voi säätää oman maun mukaan. Itse laitoin reiluja lusikallisia. Esim. savuaromiset mausteet sopivat erinomaisesti.

Sekoita mausteet ja sivele lihaan joka puolelle. Kiedo kelmu ympärille tai laita kannelliseen astiaan. Anna maustua seuraavaan päivään tai ainakin 10-12 tuntia. Itse maustoin 13:30 ja uuniin ennen nukkumaanmenoa niin seuraavana aamuna valmista.  Lihan kannattaa antaa olla huoneenlämmössä tunnin verran ennen uuniin laittamista sekä mikäli on hereillä niin laittaa jossakin vaiheessa kansi tai folio päälle. Tämä meni turhan tummaksi kun nukuin onnellisesti aamuun asti kunnes lihamittari piippasi 😆.


Kypsennetään uunissa 150 asteessa. Uunin pohjalle kannattaa laittaa vesiastia ettei liha pääse kuivumaan.
 Aikaa kuluu reilusti, monen monta tuntia.  Mittarin näyttäessä 93 astetta on liha ylikypsää eli saa haarukalla helposti revittyä.


Voi käyttää mihin vaan haluaa; hampurilaisiin, tortilloihin, leivän päälle, perunoiden ja kastikkeen kanssa.. itse ripottelin aavistuksen suolaa päälle mutta sehän on vaan makukysymys.