13.3.2017

Mietelmiä

Tuli vähän pitempi väli taas kun olin pari päivää kokeilemassa keittiöhommia eräässä nimeltämainitsemattomassa paikassa. Ei siitä sitten mitään tullut, paikan pomo ei lämmennyt meikäläiseen ja syynä taisi olla lähinnä sukupuoli. Hikipäässä kuitenkin painoin hommia koko päivän putkeen tauotta. On vaan ihmisiä joille ei mikään kelpaa vaan kaiken pitäisi sujua heti täydellisesti vaikka kokematon kokki laitetaan vastuuseen yhden päivän perehdytyksen jälkeen. No meitä oli kaksi kokeilemassa siellä, mutta minä tein suurimman osan hommista. Toinen oli mies ja sai kaikki virheensä "anteeksi" toisin kuin minä. 

 No se siitä, enpä toista kertaa menisi. Kaikkeen sitä sortuu tässä työttömyyden suossa rämpiessä. Positiivisiakin puolia tosin on kun pitkästä aikaa tuli ammattikeittiö tutuksi vaikka toimimaton ja puutteellinen keittiö olikin. Tuli myös kokemusta vastuun ottamisesta kokemattomana ja vielä todella pienellä varoitusajalla.
Suunnittelin kuitenkin mm.  ruokalistoja yms. sen varalta että töihin olisin päässyt. Että sinänsä hyödyllinen kokemus. Ja työntekijät siellä olivat tosi mukavia ja avuliaita!

Nyt kuitenkin flunssaa pukkaa, vissiin sen takia ku päivän hikoilin keittiössä ja sieltä sitten taapersin kotiin. Lämpötilaerot aikamoiset. Saanpahan kuitenkin sairastaa rauhassa 😅. Oli tämä tuloillaan jo viikonloppuna, mutta varmaan pelkästään tahdonvoimalla sain pidettyä aisoissa. Sekä vihreän teen ja hunajan avulla 😁.

Tuon kokemuksen takia lihapiirakat on vielä tekemättä, joten jos tämä flunssapoikanen tästä helpottaa niin mars kauppaan jauhelihaa hakemaan ja lihapiirakat kehiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti