Käytin pakastekukkakaalia kolme pussia á 450g.
Sulata kukkakaalit höyrykattilassa tai pikaisesti vedessä, anna valua. TAI vaihtoehtoisesti käytä tuoretta ja keitä lähes kypsäksi sekä valuta.
Juustokastike:
6 rkl voita
6 rkl jauhoja
1 l maitoa
300g mietoa juustoa (ei tarvitse olla raastetta kun kuitenkin sulaa kastikkeeseen)
1,5 tl suolaa, pippuria
1,5 dl juustoraastetta
Sulata voi kattilassa, lisää jauhot. Kuullota hetki, älä kuitenkaan anna ruskistua. Lisää maito koko ajan sekoittaen, mausta. Kuumenna, lisää juusto ja keitä 5 minuuttia. Tarkista maku.
Kaada voidellussa vuoassa olevian kukkakaalien päälle kastike ja ripottele lopuksi juustoraastetta.
Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia (kunnes pinta on on saanut kauniin värin).
Päälle voi vielä ripotella jotain yrttiä jos haluaa näyttävämmän. Itselläni persiljaa ikkunalaudalla, joka pitää käyttää. Ruohosipuli olisi todella nam nam!
Tämä on mielestäni tällainen helppo vähän "hienompi" ruoka joka on helppo tehdä kotoa löytyvistä aineksista mikäli vaan pakkasessa on tapana säilyttää erilaisia vihanneksia (voi laittaa vaikka puolet parsakaalia, lisäksi porkkanaa ja sipulilohkoja..). Maitona tällä kertaa kestomaito eli iskukuumennettu, jota meidän kaapista aina löytyy purkki tai kaksi. Juusto ainut jota ei noin reilusti aina ole, mutta voihan tätä tehdä pienemmänkin määrän 😉.
Lisänä meillä tällä kertaa jauhelihapihvejä (käytin naudan 10% jauhelihaa sekä korppujauhoja) sekä soijapihviä. Ja tosiaan näin pitkälle sen jauhelihan käyttö meni (viitaten edelliseen blogitekstiin) eli syötiin viikonloppuna vaan sitäsuntätä ja kebabia 😁.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti