Eilen oli possupäivä kun kypsensin palan suolalapaa uunissa ja paistoin pihvejä ulkofileestä. Pihvit syötiin eilen, mutta lapa on jääkaapissa odottamassa.
Olisin tehnyt leikkeitä muttei vieläkään ole tullut hankittua uutta nuijaa, joten paistoin ihan peruspihvejä, noin 1,5cm paksuja voi-öljyseoksessa keskilämmöllä n. 4min/puoli, maustettuna suolalla, pippurilla sekä hunajanorolla. Oli kyllä hyviä ja mehukkaita.
Lisäksi tein maustelohkoperunoita uunissa, kypsentyivät kivasti samalla kun lapa valtasi uunin tuntikausiksi :). Peruna siis vain neljään osaan pitkittäin, joukkoon öljyä sekä reilusti mausteita. Itse laitoin mustapippuria, valkosipulijauhetta, merisuolaa ja vähän paprikajauhetta väriä tuomaan. Uunissa olivat n. 45 minuuttia, viimeiseksi vielä grillivastuksen alla joitakin minuutteja.

Kuvia ei valitettavasti nyt ole. Meillä oli niin kova nälkä siinä vaiheessa ettei ehtinyt kuvia miettiäkään ennen kuin ruoka oli jo mahassa :D.
Viime yönä oli niin mukava pakkanen, että piti käyttää tilanne hyväksi ja sulattaa arkkupakastin. Suli näppärästi yön aikana ja aamulla kun käynnisti niin sopivasti sai tavarat takaisin ennen kuin ulkona liikaa lämpeni. Nyt on jo varmaan plussalla kun niin aurinko paistaa ja lämmittää. Jääkaapinkin olen jo aamutuimaan pessyt, joten sitten on taas hyvä keskittyä ruokahommiin.
Mukavaa maanantaita kaikille jotka sivulleni eksyvät ¤.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti