Jaahas, noisetit valmistettu ja kuviakin räpsitty roimasti joka vaiheesta ja välillä ihan muutenkin :).
Eli lähtöasetelma:
Noisetit tehdään yleensä possun sisäfileestä, mutta itse en raski sitä koskaan ostaa. Ulkofileetä saa halvalla ja siitä tulee ihan yhtä hyviä noisetteja. Olen vain halkaissut ison fileen keskeltä ja paloitellut n. 50g paloiksi. Heittoa ei paljon saa olla, itselläni palat n. 52-56g. Tärkeää siksi että ovat sitten samaan aikaan kypsiä.
Tässä vaiheessa hyvä laittaa levy kuumenemaan keskilämmölle. Perushellassa itselläni nelosella, joskus ollut vitosellakin. Myös uuni lämpiämään 150 asteeseen.
Palojen ympärille kääritään pekonisiivu tiiviisti ja suljetaan hammastikulla. Maustetaan toinen puoli suolalla ja mustapippurilla.
Öljy kuumenemaan ja voi joukkoon sulamaan. Seos on tarpeeksi kuumaa kun voi lakkaa kuplimasta.
Paistetaan noisetteja n. 1-1,5 minuuttia/puoli. Myös toiselle puolelle suolaa ja mustapippuria.
Ladotaan uunivuokaan ja laitetaan mittariin lämmöksi 68 astetta. Lämpö kohoaa vielä lihan vetäytyessä ja ihanteellinen/kypsä lämpötila on 70 astetta.
Jollei ole mittaria niin pitää arvioida. Aikaa menee arviolta noin 20 minuuttia, mutta ihanteellista kypsyyttä ei saavuteta ilman mittaria kuin tuurilla.
Lisäkkeenä meillä tällä kertaa paistettuja papuja tomaatilla sekä pinaattiperunamuusia.
Sulatettuja papuja paistoin siis pannulla ensin ja vasta ihan lopuksi lisäsin tomaatit. Kirsikkatomaatit olisivat olleet kivampia mutta satuin torilta ostamaan ihania pikkutomaatteja :).
Ja valmis ruoka-annos näytti tältä:
Tällä kertaa oikein tarkka ohje, jos vaikka joku ruoanlaittoon tottumaton innostuu tekemään. Ei voi epäonnistua tällä ohjeella jos vaan on mittari jolla mitata lihan sisälämpötilaa. Tämä ruoka on täysin gluteeniton ja maidottomanakin saa helposti tehtyä :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti