Pienen tauon jälkeen taas bloggailut kehiin. Viikonloppu meni uuden kännykän kanssa häärätessä niin en ehtinyt ruoista räpsiä kuvia.. Haudutin perjantaina ison kattilallisen tomaattisoosia, johon heittelin joukkoon vähän kaikenlaista, mm. porkkana-, lanttu- ja punajuuriraastetta, valkosipulia ison kasan ja chiliäkin vähän. Tarkoituksella jätin jauhelihan lisäämättä ja laitoin chiliä vain vähän niin on kaikkien makuun ja voi tuunata mieleisekseen. Tarjoilin lauantaina noin puolet kastikkeesta jaettuna kolmeen eri kattilaan. Lasten versioon lisäsin vain jauhelihaa, aikuisille myös chiliä ja kasvissyöjälle soijarouhetta. Haudutin taas pitkään ja lisäkkeenä tarjosin riisiä. Kaikille maistui mainiosti.
Tänään oli vuorossa pastakastike ja siihen käytin perjantaina ostamaani savusiikaa. Tein mututuntumalla, mutta tässä vähän jotain tietoa:
Savusiikapasta
Kuullotin öljyssä n. 10 minuuttia punasipulia, vähän kevätsipulia sekä rosmariinia ja rosepippureita. Lorautin joukkoon pari desiä valkoviiniä ja annoin kiehua jonkin aikaa. Sitten lisäsin kolmisen desiä kalalientä ja annoin kiehua niin, että nestettä jäi vain jonkin verran. Siihen purkillinen smetanaa. Lopuksi sekoitin joukkoon savusiikaa, pilkottua kurkkua, pieniä viinirypäleitä sekä avokadon ja lopuksi tuorepastan. Pastaa keitetty 3 minuuttia.
Nuo viinirypäleet, kurkku, avokado ym on ihan hatusta heitettyjä eli sellaisia sattui olemaan :). Normaalisti olisin puolittanut mutta torilta halvalla ostetut olivat kyllä niin pieniä....Näiden tilalle voi laittaa esim. kirsikkatomaatteja/tomaattilohkoja, fetaa, papuja, ananasta, appelsiinia.. jne. Valkoviinikään ei tosiaan ole mikään välttämätön vaan voi korvata kalaliemellä tai kermalla.
Kuullotetaan sipulit, rosmariini ja rosepippuri. Lisätään valkkari.
Valkoviini on kiehunut aikansa ja lisätään smetana.
Kuullotetaan sipulit, rosmariini ja rosepippuri. Lisätään valkkari.
Valkoviini on kiehunut aikansa ja lisätään smetana.
Viinirypäleet, kurkku, avokado.
Kaikki raaka-aineet sekoitetaan. valmis!
Pastat kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen, keitetään 3 minuuttia ja valutetaan lävikössä.
Päälle vielä emmental juustoraastetta kun ei ollut parmesania.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti