Uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Käytin tähän rullaan sika-nauta jauhelihaa vajaat 2kg ja aavistuksen piti ottaa pois ettei rullasta tullut liian paksu eli 1,5 kg olisi sopivampi määrä.
Laitoin jauhelihan joukkoon pari rkl maissijauhoa sekä pussin sipulikeittoaineksia kun kaapissa sattui olemaan. Muuten on pelkkiä mausteita, reilusti (mustapippuria, valkosipulia, timjamia, paprikajauhetta, suolaa 4-5tl). Vaivataan hyvin tiiviiksi massaksi käsin tai koneella.
Muista kypsentää maistiainen esim. mikrossa niin tiedät onko mausteita sopivasti!
Levitetään kostutetulle leivinpaperille kostein käsin. Tässä vaiheessa vesi on avainasemassa, muuten taikina hajoaa rullausvaiheessa. Säästä taikinaa vähän, jotta saat lopuksi päädyt umpeen.
Laita haluamiasi täytteitä kauttaaltaan taikinan päälle. Tässä rullassa on sipulia, fetamurua sekä mozzarellajuustoraastetta. Lisäksi persiljasilppua.
Hyviä täyteaineita on esim. oliivin pienittyinä, sienet, homejuusto, paprikasilppu... vain taivas on rajana :). Muista miettiä suolan määrä sen mukaan mitä täytteitä laitat, koska esim. feta on suolaista.
Rullataan leivinpaperin avulla tiiviiksi rullaksi. Vettä kannattaa käyttää tässäkin vaiheessa apuna, koska taikina on leivinpaperissa aika tiiviisti kiinni. Jätä saumapuoli ylöspäin ja kippaa pellille niin että saumapuoli jää alas. Itse unohdin ja pellille siirtäminen oli aavistuksen haastavampaa.
Lopuksi laitetaan molemmat päädyt umpeen etteivät täyteaineet valu ulos uunissa.
![]() |
Ja ruuallahan kuuluu leikkiä. Ainakin vähän :D. |
Paistetaan 200 asteessa n. tunti. Laitoin vielä loppuvaiheessa päälle juustoraastetta. Annetaan vetäytyä ennen tarjoilua vartin verran.
Tein vielä kastikkeen pellille kertyneestä nesteestä, lisäsin joukkoon kevyt&paksu -kermaa ja mustapippuria. Suolaa oli riittämiin valmiiksi :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti