23.8.2016

Broileria kookoskastikkeessa (myös soija)

Sovellettu versio joskus tehdystä vastaavasta ruoasta. Osa jälleen kasvisversioon, jossa broilerin tilalla soijapalleroita.

450g maustamattomia broilerinfileitä/soijaa
2-3 lehteä lehtikaalia silputtuna
1 sipuli siivuina
1/2 paprika siivuina
1 porkkana siivuina
1,5 chiliä silppuna
2 valkosipulinkynttä siivuna/murskana.
1 sitruunan mehu (minulla pullosta kun ei ollut tuoretta)
4 viipaletta ananasta pilkottuna
2 tölkillistä kookosmaitoa (800g) (laitoin lisäksi ruokakermaa 5dl, joten kasvisruoka ei ole vegaaninen)
loraus hunajaa
suolaa, mustapippuria
(oliivi)öljyä kuullottamiseen, rypsiöljyä broilerin paistamiseen

Kuullotetaan öljyssä miedolla lämmöllä sipuli ja porkkana, lisätään lehtikaali, chili, valkosipuli ja paprika hetken päästä.



 Kuullotetaan vielä jonkin aikaa ja lisätään kerma sekä mausteet. 

Paistetaan siivutetut broilerinfileet, maustetaan suolalla ja mustapippurirouheella. 




Tässä vaiheessa erotellaan kasvisversio omaan kattilaan ja lisätään siihen soijapallerot



 ja toiseen molemmin puolin paistetut broilerit.



Annetaan hautua 20 minuuttia, tarkistetaan maku (joka on makean suolainen) ja lisätään tarvittaessa sitruunamehua tai suolaa. Viimeiseksi ananaspalat. Itse kippasin mehunkin joukkoon joten hunajaa ei tarvinnut lisätä. Suolaa meni kaikkiaan noin 4tl mutta jokainen laittaa oman maun mukaan.
Lisukkeena meillä pitkäjyväistä riisiä, jonka joukossa sitruunamehua, suolaa, ruohosipulia ja mustapippuria.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti