Ihan perus pullataikina:
5dl maitoa
75-100g tuorehiivaa (tai n.30g kuivahiivaa)
1,5dl sokeria
2rkl kardemummaa
1-2tl suolaa
1 muna
14-15 dl jauhoja
150g voita sulatettuna
Täyte1 50g voita, sokeria, vaniljasokeria
Täyte2 50g voita, sokeria, kanelia
Voiteluun kananmunaa (itse käytän pelkän keltuaisen)
Pinnalle raesokeria (mantelilastuja)
Maito lämmitetään 42 asteiseksi, liuotetaan hiiva. Lisätään sokeri, kardemumma, suola ja muna. Vispilällä ensin jauhoja ja kun käy raskaammaksi voi jatkaa käsin tai koneella. Itse käytän taikinakoukkuja käsiä säästääkseni jotta saan kunnon sitkon. Loppuvaiheessa sekoitetaan joukkoon voi. Alustetaan vielä vähän jauhoja lopuksi käsin. Annetaan nousta kaksinkertaiseksi eli 30-60 minuuttia.
Itse tein siinä välissä omenapiirakkaa mutten muistanut ottaa kuvaa kun jo jälkikasvu porhalsi paikalle eikä ollut enää mistä ottaa :D.
Taikina jaoin kahteen osaan. Toisesta vaniljapitkoja ja toisesta korvapuusteja. Samalla periaatteella kumpikin eli kaulitaan levyksi, sivellään pehmeää voita ja ripotellaan sokeria. Toiseen sitten lisäksi vaniljasokeria ja toiseen kanelia. Kääritään tiiviiksi rullaksi.
Vaniljapitkot jäivätkin rulliksi ja leikkasin viillot saksilla, melkein pohjaan asti. Pullien on hyvä antaa levähtää n. vartti ja sitten vaan voitelee munalla ja päälle raesokeria (myös mantelilastut sopivat). Pitkot olivat 175 asteisessa uunissa 25 minuuttia.
Korvapuusteja saadaan leikkaamalla taikinarulla paloiksi ja toiselta sivulta sormella reilusti painaen. Annetaan levähtää hetki, voidellaan ja päälle niin ikään raesokeria. Paistetaan 225 asteessa 10 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti