23.8.2016

Kikhernepyörykät

Tein kunnon satsin kikhernepyöryköitä. Nämä ovat vegaanisia ja gluteenittomia (kunhan käyttää seesaminsiemeniä tai tarvittaessa gluteenitonta jauhoseosta).

4 prk kikherneitä suolaliemessä  (n. 13 dl) valutettuna ja huuhdottuna
1-2 rkl paprikajauhetta
nippu tuoretta persiljaa silputtuna
2-3 munaa
2 sitruunan mehut (jouduin taas soveltamaan joten lorautin valkoviinietikkaa hapoksi)
(juustokuminaa, en siihen hätään kaupasta löytänyt joten jätin pois)
n. 2tl suolaa (tarkkana, koska herneet ovat olleet suolavedessä)

Kaikki aineet blenderillä (tehosekoitin) tai sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Muotoillaan kostein käsin muttei liian märin tai menee liian veteläksi.



Uunissa valmistettaessa voi kuorruttaa seesaminsiemenillä ja pinnalle sivellä oliiviöljyä. 200 astetta ja koosta riippuen 20-30 minuuttia. 



Pannulla paistettaessa pyöritellään jauhoissa (lisätty vähän suolaa) tai voi myös laittaa seesaminsiemeniä. Paistetaan keskilämmöllä välillä käännellen 6-8 minuuttia.

Pyörykät voi myös friteerata öljyssä jolloin jauho, muna, korppujauho ja suola. Tällöin muuntuvat falafeleiksi :).

Pannulla paistettaessa tuli mielestäni parempia kuin uunissa. Käytin vehnä- ja ruisjauhoja 50/50 ja paistoin öljy-voi seoksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti